Blogi

Hiljaiseloa

Share |

Perjantai 29.1.2016 - Reino Myllymäki


myrsky2016_kannet-1.jpgVL Myrsky II -entisöintiprojektin verkkosivuilla on kuulemma hiljaista. Blogikirjoituksia on ilmestynyt vähän. Tosi on.

VL Myrsky - Historia ja entisöinti 2016 -julkaisun kirjoittaminen otti henkilökohtaisesti aika koville. 2.10.2015 kerroin taittajalle, että julkaisun historiaosuus oli 80 % valmis. Kuusi päivää myöhemmin murtomiehet murtautuivat autooni ja veivät kojelaudan härveleiden lisäksi epäonnekkaasti autooni jättämän tietokonelaukun.

Tietokonelaukun mukana meni tietysti tietokone. Tietokoneen mukana taas meni kaikki tiedot. Juu, varmistuksia oli, oli tiedostoja pilvipalveluissa ja osa tiedostosta löytyi sähköpostilaatikkojen lähetetyistä. Mutta sitten meni myös semmoista, jota ei ollut missään muualla. Niiden joukossa tuo melkein valmis Myrsky-julkaisu.

Olimme sopineet Myrsky-julkaisun julkistamisesta Suomen Ilmailumuseon joulumyyjäisissä 12.12.2015. Sitä ennen julkaisu piti painaa, oikulukea ja taittaa. Niinpä tuli kiire. Kun olin ensimmäisen kirjoittamisen aloittanut kesäkuussa pian vuoden 2015 julkaisun julkaisemisen jälkeen eli aikaa oli ollut käytettävissä viitisen kuukautta, nyt aikaa olikin enää kaksi kuukautta. Toiseen kertaan kirjoittamiseen meni kaikki käytettävissä oleva aika, vapaa-ajan lisäksi kosolti ns. virka-aikaa.

Aikataulu pidettiin, julkistustilaisuudessa puhuin 20 minuuttia keppien varassa (polvi leikattiin 9.12. - sekin toistamiseen) mutta olin aivan puhki sen jälkeen. Myrskystä kirjoittaminen ei ollut ensimmäinen asia, joka silloin tuli mieleen.

Automurto muutti pysyvästi monia asioita. Turvallisuuskäsitykseeni tuli ikuinen lommo. Ja jo marraskuussa ennustin, että teen tietokoneen menettämisen takia ylimääräisiä töitä vielä tammikuussakin. Ei riitä, niitä riittää vielä helmikuullekin. Vasta viime viikolla esimerkiksi löysin englanninkielen oikolukuohjelmani CD-levyn, jonka tarvitsen asentaakseni ohjelman uudelle tietokoneelle.

Olin myös hilkulla menettää kaikki digikuvani. Niiden yhdet kappaleet menivät tietokoneen mukana mutta ne oli varmistettu kaksilevyiselle varmistusasemalle. Päivä uuden tietokoneen oston jälkeen ja ennenkuin ehdin palauttaa varmistetut digikuvat koneelleni, varmistusaseman softa sekosi. Onneksi kummipoikani onnistui palauttamaan 150 000 digikuvaa takaisin.

Nykyään perustan jokaista uutta projektia varten kansion Dropboxiin. Valokuvat säilytän puolestaan OneDrivessä. Molempiin on hankittuna 1 teratavu tilaa ja ne on replikoituna tietokoneeni 2-teratavuiselle kakkoslevylle.

Kolmannen Myrsky-julkaisun kirjoittaminen on aloitettu. Se käsittelee ajanjaksoa joulukuulta 1943 heinäkuulle 1944, jolloin suursarjan Myrskyt rakennettiin.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini