Myrsky - Tuhkaa ja unelmia -animaatioelokuva nähtävissä Youtubessa

22.09.2016

Vantaan Viestintä- ja vuorovaikutuspajan yhdessä Kulttuurikeskus Vernissan Animaatioaseman tekemä lähes 13 minuuttia pitkä animaatioelokuva Myrsky - Tuhkaa ja unelmia on julkaistu Youtubessa.

29.6.2016 Suomen Ilmailumuseolla ensi-iltansa nähnyt animaatioelokuva perustuu löyhästi VL Myrsky -hävittäjälentokoneen historiaan. Tarinaa on yksinkertaistettu siirtämällä erilliset tapahtumat yhdelle paikkakunnalle.

Animaatioelokuvan ovat käsikirjoittaneet, lavastaneet, kuvanneet, äänittäneet ja leikanneet vuorovaikutuspajan ja animaatioaseman nuoret. Elokuva on omistettu Niko Vainikan muistolle. Niko oli yksi elokuvan tekijöistä ja menehtyi elokuvan ensi-illan jälkeen.

Myrsky - Tuhkaa ja unelmia Youtubessa.

Reino Myllymäki

13.04.2024Entisöintitila avoinna la 13.4. klo 11-13 Suomen Ilmailumuseolla
22.02.2024NACA-rengas siirrettiin Vantaalta Tikkakoskelle
28.06.2023MY-14:n runko Ilmavoimamuseon päänäyttelyssä heinäkuun ajan
16.07.2022MY-14:n runko heinäkuun ajan Ilmavoimamuseon perusnäyttelyssä
15.06.2022Suomen Ilmailumuseon välihallin Myrsky-pienoisnäyttely siirtyi I halliin
13.06.2022Matti Patterista yli-insinööri
25.03.2022Jyväskylän pienoismallitapahtumassa mahdollista tutustua Myrskyyn Tikkakoskella
08.03.2022Suomen Ilmailumuseon välihallin Myrsky-näyttely avattu
19.01.2022Puolustusministeri Antti Kaikkonen tutustui Myrsky-projektiin
11.11.2021Matti Patteri täytti 80 vuotta

Siirry arkistoon »