Myrsky 75 vuotta sitten - MY-28:sta irtosi iso siivekkeenkappale

12.09.2019

Lentolaivue 16 siirtyi 4.9.1944 Hollolaan, missä jatkettiin harjoituslentoja. Koneita saatiin lisää.

11.9.1944 lensivät tutustumislennon Myrskyllä kapteeni Olli Puhakka, luutnantti Erkki Riihikallio ja lentomestari Yrjö Turkka. Viimeksimainitun ollessa lennolla MY-28:lla, hän luuli osuneensa lintuun. Maassa huomattiin tärähdyksen syy: koneen vasemman siivekkeen alapuolelta irtosi suuri (noin 50 cm x 20 cm) kappale pintavaneria.

Lentorykmentti 3 informoi asiasta Ilmavoimien esikunnan yleisesikuntaosastoa seuraavana päivänä. Viimeksi mainittu puolestaan vaati Sotavarustusosastolta 13.9. selvitystä asiasta.

Jossakin on ollut kuitenkin tietokatkos, sillä selvityspyyntö on kirjattu tulleeksi vasta 16.9. Ilmavoimien esikunta lähetti selvityksen MY-28:n vauriosta Sotavarustusosastolle 15.9. ja senkin matka kesti kolme päivää. 18.9. saapuneeksi merkityn saatteen alareunaan on kirjoitettu sinisellä:

”Kuka piru tätäkin kirjelmää on pantannut. 5L ei ole saanut sitä ajoissa nähtäväkseen. Ei 5L:llä ole ajatusten lukijoita. Organisointia?”

Selvitys tuli Valtion Lentokonetehtaalta. Syy oli huonoissa liimoissa ja lakoissa sekä koneiden jatkuvassa ulkosäilytyksessä - ei koneen kohtaamissa rasituksissa. Kertoivat yrittävänsä parhaansa ja lisäksi:

”Mikään yleinen ilmiö MY-koneissa tämä tuskin tulee olemaan, siksi paljon MY-koneet ovat jo rasittavissa olosuhteissa lentäneet.”

Valtion Lentokonetehdas oli oikeassa. Vaurio jäi ainoaksi laatuaan. 9.5.1947 kapteeni Kauko Ikonen syöksyi kuitenkin samalla koneyksilöllä kuolemaansa, eikä tuon lentoturman tutkinnassa näytä nousseen esille koneen 11.9.1944 saama siivekevaurio, vaikka turman tulkittiin mahdollisesti liittyvän siivekkeisiin.

Tiedustelulaivue 16 jatkoi harjoittelua 17.9. saakka, jolloin liittoutuneiden valvontakomissio asetti lentokiellon.

13.04.2024Entisöintitila avoinna la 13.4. klo 11-13 Suomen Ilmailumuseolla
22.02.2024NACA-rengas siirrettiin Vantaalta Tikkakoskelle
28.06.2023MY-14:n runko Ilmavoimamuseon päänäyttelyssä heinäkuun ajan
16.07.2022MY-14:n runko heinäkuun ajan Ilmavoimamuseon perusnäyttelyssä
15.06.2022Suomen Ilmailumuseon välihallin Myrsky-pienoisnäyttely siirtyi I halliin
13.06.2022Matti Patterista yli-insinööri
25.03.2022Jyväskylän pienoismallitapahtumassa mahdollista tutustua Myrskyyn Tikkakoskella
08.03.2022Suomen Ilmailumuseon välihallin Myrsky-näyttely avattu
19.01.2022Puolustusministeri Antti Kaikkonen tutustui Myrsky-projektiin
11.11.2021Matti Patteri täytti 80 vuotta

Siirry arkistoon »