VL Myrsky II:n rakenne

VL Myrsky II:n tekniset tiedot (pdf)

Runko

Runko oli hitsattu teräsputkikehikko, joka poikkileikkaukseltaan oli nelikulmion muotoinen. Teräsputkirakenteinen moottoripukki liittyi siihen neljällä pultilla. Osa sivuvakaajasta mukaan lukien korkeusvakaajien kiinnityskohdat kuuluivat runkokehikkoon. Sivuvakaaja ja korkeusvakaaja olivat puusta tehtyä kotelorakennetta, sivuperäsin oli kangasverhoiltu ja korkeusperäsimissä oli kankaalla verhottu kevytmetallikehikko.

my-11_verhoilematon_runko_sim_640_px.jpg

Kuva: MY-11:n verhoilematon runko.

Rungolle muoto saatiin vanerisilla muotokappaleilla. Sarjakoneissa runko oli etuosastaan verhoiltu duralumiinilevyillä ja takaosastaan koivuvanerilla.

Siipi

Siipi oli puurakenteinen. Salot olivat kotelopalkkirakenteiset siten, että uumalevyt (3 kpl) olivat vaneria, yläpaarre mäntyä ja alapaarre viilupuuta (kolupuuta). Salot jakoivat vaneriset kaaret kolmeen osaan.

Siipi oli ns. trapetsisiipi, jossa kärkisakkauksen eliminoimiseksi siipiprofiili muuttui tyvestä kärkeen kuljettaessa (ns. aerodynaaminen kierto). Siipiprofiili oli tyvessä NACA 23015 ja kärjessä NACA 23009. Siiven kärkiväli oli 11,00 metriä.

Siipi oli kauttaaltaan vaneriverhoiltu. Vaneri oli prototyypissä siiven tyvessä 6 mm vahvuista ja kärjessä 1 mm vahvuista mutta koesarjan koneisiin (VL Myrsky I) vanerointia ohennettiin painon keventämiseksi keskimäärin 0,5 mm. Myöhemmin vaneria vahvistettiin. Kuormitetuimmilta osiltaan käytettiin diagonaalivaneria, jossa syysuuntaa oli käännetty 45 astetta vanerin reunoihin nähden. Muilta osin käytettiin tavallista lentokonevaneria.

Laskusiivekkeet olivat duralumiinirakenteiset.

Laskuteline

Etusalkoon kiinnittyvä keskelle kääntyvä päälaskuteline oli teräsrakenteinen. Sekä päälaskutelineen että kannustelineen joustintuessa oli teräsjousi ja öljyvaimennus. Laskuteline vedettiin sisään ohjaamon taakse sijoitetun sähkömoottorin avulla. Sama moottori liikutti myös laskusiivekkeitä. Molempia voitiin liikuttaa sähkömoottorin vikaantuessa käsipyörän avulla.

myrsky_laskuteline_sim_640_px.jpg

Myrskyn sisäänkääntyvä laskuteline. Prototyypissä ei ollut sisempiä laskutelinekuilun peiteluukkuja eli "enkelin siipiä", joten kuva on todennäköisesti jostakin VL Myrsky II -yksilöstä.

Moottori

Moottorina oli Pratt & Whitney R-1830 SC3-G Twin Wasp. Moottori oli kaksirivinen 14-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori. Ilmailukirjallisuuden mukaan bensiinin oktaanivaatimus oli 91. Suomessa konetta lennettiin 87-oktaanisella polttoaineella. Sodanaikaisen saksalaisen 87-oktaanisen B4-polttoaineen oktaaniluku oli liittoutuneiden kokeiden perusteella 91.

my-5_verhoilematon_eturunko_sim_640_px.jpg

Kuva: MY-5:n verhoilematon eturunko

Moottorin iskutilavuus oli 30 litraa ja puristussuhde 6,7:1. Mekaanisen ahtimen painesuhde oli 7,15:1. Moottorin läpimitta oli 1 222 mm.

Moottorin lentoonlähtöteho oli 1 065 hevosvoimaa (1 050 hp) kierrosluvulla 2 700 r/min ja ahtopaineella 1,42 Bar (107 cmHg eli 0,14 MPa eli 20,6 Psi). Lentoonlähtötehon sallittu käyttöaika oli viisi minuuttia. Mekaanisen ahtimen määräkorkeus maksimiteholla oli 2 650 metriä ja suurimmalla jatkuvasti sallitulla teholla 3 650 metriä. Moottorin suurin jatkuvasti sallittu teho oli 910 hevosvoimaa (900 hp) kierrosluvulla 2 550 r/min ja ahtopaineella 1,15 Bar (87 cmHg eli 0,12 Mpa eli 16,7 Psi). Matkalentoteho oli 660 hevosvoimaa (650 hp) kierrosluvulla 2 200 r/min.

Sähköjärjestelmä oli 24-volttinen. Alkupään koneissa oli 1 000 W:n Ducellier-merkkinen generaattori ja loppupään koneissa 600 W Scintilla. Kaksi 30 Ah:n Varta 6 DL 4 -akkua oli kytketty sarjaan ja sijoitettu takarunkoon. Sähköä koneessa tarvittiin moottorin käynnistimelle, lampuille, osalle mittareista, laskutelineen ja laskeutumissiivekkeiden moottorille, moottorin kidusten säätömoottorille, radiolle, tähtäimelle, aseille, konekiväärikameralle sekä ohjaajan lämöpuvulle ja pitot-putken lämmitykselle.

Alumiinilevystä hitsattu ja 6 mm kumilevyllä päällystetty polttoainesäiliö sijaitsi moottorin ja ohjaamon välissä eturungossa. Se kiinnitettiin runkoon teräsvöin. Pääpolttoainesäiliö oli tilavuudeltaan 300 litraa. Sen lisäksi koneen siipiin voitiin kiinnittää kaksi 150 litran pudotettavaa lisäpolttoainesäiliötä, jotka oli rakennettu ristiinliimatusta viilusta. Polttoaine lisäpolttoainesäiliöistä siirrettiin pääpolttoainesäiliöön paineilman avulla. Paineilmaa saatiin moottorin alipainepumpusta ja järjestelmä piti pääsäiliön automaattisesti täynnä, kunnes lisäpolttoainesäiliät olivat täynnä.

Öljysäiliö sijaitsi tuliseinän päällä ja oli tilavuudeltaan 36 litraa. Öljysäiliössä oli sähköllä toimiva uppokuumentaja. Lisäksi moottorissa oli lohkolämmitin. Talvikäytön helpottamiseksi moottorissa oli järjestelmä öljyn ohentamiseksi bensiinillä.

Moottori oli ympäröity kevytmetallirakenteisella muotosuojuksella eli ns. NACA-renkalla. Siinä ei ollut pakokaasunkeräintä, vaan erilliset pakoputket "kerättiin" molemmille puolille runkoa. Pakoputkien päät muotoiltiin työntövoiman aikaansaamiseksi. Jäähdytyksen kidukset liikkuivat sähkömoottorin avulla pituussuunnassa ilmanvastuksen minimoimiseksi. Ilmakomu oli sijoitettu NACA-renkaan yläosaan.

Potkurivaihteen välityssuhde oli 16:9. Potkurina oli kolmilapainen VLS 8002. Siinä oli Hamilton Standardista kopioitu napa ja vakiokierrossäädin. Navat oli valmistettu Ruotsissa. Potkurin lavat olivat viilupuuta (kolupuuta) ja Valtion Lentokonetehtaan tuotantoa. Napakupissa (spinnerissä) oli pienet lavat moottorin jäähdytyksen parantamiseksi. 

Ohjaamo

Ohjaajan istuin oli rakennettu 10 mm teräslevystä ja vuorattu huovalla ja nahalla. Istuimen etureunassa oikealla oli käsipyörä, jolla istuimen korkeutta voitiin säätää; nostettaessa se läheni samalla kojetaulua. Syöksyvöistä vatsavyö kiinnittyi istuimeen ja olkavyöt istuimen takana oleviin runkoputkiin.

myrskyn_ohjaamo_vasen_sim_640_px.jpg

Kuva: Myrskyn ohjaamon vasen kylki

Sauvassa oli lenkkikädensija ja sähköisesti toimiva konekiväärien laukaisunappi. Polkimia voitiin säätää eteen ja taakse polkimien välissä olevalla säätöpyörällä, jota voitiin pyörittää kengän anturalla. Kannuspyörän ohjaus toimi polkimien välityksellä, mikäli ohjaamon vasemmalla sivulla sijaitseva vipu oli oikeassa asennossa.

Kaasuvipu ja seosvipu sijaitsivat ohjaamon vasemmalla reunalla. Kaasuvipuun oli kiinnitetty ahtopaineen rajoittimen kytkin. Seosvivussa oli neljä asetusta (täysin rikas, automaattinen runsas, automaattinen heikko ja suljettu). Väliasentojakin oli mahdollista käyttää mutta niitä ei suositeltu. Normaalisti käytettiin asentoa "automaattinen runsas", jolloin automatiikka piti seossuhteen sopivana kaikilla tehoilla ja lento-olosuhteissa. Pitkillä matkalennoilla voitiin käyttää asetusta "automaattinen heikko" mutta selloin tehomuutokset eivät olleet mahdollisia. Asentoa "täysin rikas" käytettiin vain kun automatiikka petti. Potkurinsäätövipu oli erillään kaasuvivuista.

Ohjaamon oikealla puolella oli sähkökäyttöisten laskutelineiden ja laskusiivekkeiden valitsinvipu sekä ketjuvälitteisen käsikäytön säätöpyörät. 

Ohjaamon vasemmalla puolella oli korkeusperäsimen, sivuperäsimen ja siivekkeen trimmit yhteisessä vipukotelossa polttoaineen käsipumpun vieressä.

Mittaristo oli jaettu kolmeen mittaritauluun. Niiden lisäksi mittaritaulun alapuolella ohjaajan jalkojen välissä oli sähköpääkytkintaulu. Konekiväärien latauskahvat oli sijoitettu mittaritaulujen laidoille ja moottorin jäähdytyskidusten säädön valitsin oikealle alhaalle.

Tähtäimenä oli Vilho Väisälän suunnittelema kotimainen TH-m/44 KK -heijastintähtäin. Radio oli 2 700 - 3 750 kHz taajuusalueella toimiva saksalainen FuG VIIa (sama kuin Messerschmitt Bf 109 G-2:ssa). Radio painoi 18 kg. Kilometrin korkeudesta radiolla sai maa-asemaan yhteyden jopa 110 kilometrin päähän, koneesta toiseen 60-80 kilometrin päähän.

Ohjaamo oli suojattu kuomulla, joka liukui taakse ja voitiin lukita väliasentoihin. Ammunta nokesi tuulilasia, jota oli mahdollista puhdistaa pumppaamalla lasille bensiiniä.

Ohjaamojärjestelyä pidettiin kaikenkaikkiaan onnistuneena ja se kopioitiin suoraan VL Pyörremyrskyyn.

Aseistus

Aseistus koostui neljästä kotimaisesta VKT 12,70 LKk/42 -konekivääristä. Aseiden kaliiperi oli 12,7 mm. Aseet oli sijoitettu moottorin päälle rungon yläosaan. Aseet ampuivat potkurin kehän läpi ja ne oli varustettu tahdittimella. Vapaasti ampuvina 1 100 laukauksen minuuttinopeuteen kykenevien konekiväärien tulinopeus riippui tahditettuna moottorin kierrosluvusta.

Konekiväärit oli asetettu 1,33 asteen (1 aste 20 minuuttia) korotuskulmaan ja suunnattu niin, että luotien lentorata ja tähtäysviiva yhtyivät 400 metrin päässä. Luotien lentorata oli pyyhkäisevä lyhyitä sarjoja ammuttaessa 600 metriin saakka. Pitkät sarjat kuumensivat piippua, jolloin luotien lentoradasta muodostui kaareva ja teho huononi.

Reunimmaisille konekivääreille oli 260 laukausta ja sisemmille 220. Hylsyjä varten oli keräyskotelot.

Alkuperäisessä VL Myrsky II:n spesifikaatiossa ei ollut pomminripustimia mutta kiinnityspisteet 150 litran lisäpolttoainesäiliöille oli. Siipiripustimet kahdelle kahdelle 50-100 kg:n pommille lisättiin spesifikaatioon kesällä 1944. Ripustimissa voitiin käyttää vain kärkisytytteisiä pommeja. Pommit voitiin myös pakkolaukaista suutareina.

Lähde:

Jukka Raunio: "Lentäjän näkökulma". Jukka Raunio, 1991.