Blogi

Tikkakosken kuulumisia

Share |

Tiistai 26.1.2021 - Reino Myllymäki


Tikkakosken entisöintiryhmältä on tullut kuva-, taulukko- ja tekstitervehdyksiä tammikuun mittaan. Siellähän on edelleen käynnissä MY-14:n rungon varustelutyö, joka edeltää rungon vaneripinnoitteen asentamista. Sen jälkeen kun asennustyöt käyvät huomattavasti hankalammiksi.

Vaikka päälaskutelineen liikutteluun tarvittavien osien valmistaminen päätettiin aikanaan projektin jo varhaisessa vaiheessa jättää tekemättä, kannustelineen kääntölaitteen osalta päätettiin reilu vuosi sitten toisin. Kääntölaitteen tekemiseen on tarvittu monenlaista osaamista ja konekantaa, joten siihen onkin sitten osallistunut Ilmavoimamuseon lisäksi J. Säämänen / Pienvesivoima, Kleimola Oy, Suolahden koneistus ja huolto, Euroket Oy ja Sutava Oy.

IVM_2021-01-20-02.jpg

IVM_2021-01-20-03.jpg

Nyt kääntölaitteen uustuotanto-osat ovat saapuneen alihankkijoilta ja niitä on päästy sovittamaan paikoilleen. Mika Rautasaari raportoikin hiljattain, että "Tämänkin kokonaisuuden parissa on ollut lukuisia hankaluuksia ja litratolkulla hikikarpaloita, mutta nyt alkavat palaset viimein loksahtelemaan kohdilleen. Kannustelineen liikuttelusta käsikäyttöpyörällä uskaltanee jo lupailla videota lähiaikoina."

Videota odoteltaessa seuraavat kuvat kuitenkin kertovat, miten kääntölaite kääntää kannuksen joustintukineen ja pyörineen sisään ja ulos.

IVM_2021-01-20-04.jpg

IVM_2021-01-20-05.jpg

Paikoilleen loksahtelu on osin sananmukaista, pitäähän hammasketjun sopia ketjupyöriin ja hammasrattaiden toisiinsa, jotta mekanismi pelaisi hyvin ja luotettavasti.

Kannuksen kääntölaitetta kääntää sama sähkömoottori kuin päälaskutelineitä ja laskusiivekkeitäkin. Välitys tapahtuu osin hammasketjujen välityksellä ja niiden säätövaraa järjestelmässä oli niukasti.

IVM_2021-01-20-00.jpg

Niukan säätövaran takia jo kertaalleen asennettu käsikäyttöpyörämekanismi jouduttiin vielä kerran purkamaan ja lyhentämään kiinnitysputkea, jotta ketjun jako saatiin kohdalleen.

IVM_2021-01-20-01.jpg

Nyt laskutelineen ja laskusiivekkeiden käyttömoottori on ketjuineen toivottavasti lopullisesti paikoillaan ja välitysketjut on saatu koeasennetuiksi. Ollaan askeleen lähempänä koneen valmistumista.

Kuvat: Ilmavoimamuseo.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14


Kommentit

30.1.2021 11.09  Mika Uusitalo

Hoitiko hammasruuvi samalla kannuksen lukituksen? Liikuttaakseen vipua 90 astetta näyttää monimutkaiselta ja raskaalata. Hienoa työtä teette siellä Tikkakoskella.

30.1.2021 12.07  Mika Rautasaari / Ilmavoimamuseo

Kannuspyörä ulkona ollessaan kannus vipu on sillä tavalla linkussa, että kannus pysyy lukittuna ilman hammaspyörääkin, eli hammaspyörään ei kohdistu lainkaan voimaa. Kannus sisällä tilanne on lähes sama, hammaspyörään kohdistuu vain hyvin vähäisiä voimia. Systeemi ei ole raskas, mutta melko monimutkainen kylläkin.

Kiitos kannustuksesta!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini