Blogi
Tilannepäivitystä TikkakoskeltaTorstai 19.2.2026 - Reino Myllymäki ja Mika Rautasaari VL Myrsky II -entisöintiprojektin johtoryhmä kokoontui 13.2.2026 ja sitä sekä Feeniks-lehden Myrskykuulumisia-artikkelia varten päivitettiin MY-14:n tilanne Tikkakoskella.
Laskutelineet on maalattu kadmiointia imitoivalla alumiinijauhemaaliseoksella. Laskutelinekuiluja on korjattu sekä laskutelineet ja laskutelineluukut koeasennettu.
MY-14:ää varten varattu Valmet Vihurista peräisin oleva rengaspari on osoittautunut väärän kokoiseksi. Varastoista löytyi kuitenkin rengaspari, joka vastaa lähelle oikeaa. Valitettavasti paineistettaessa toinen rengas räjähti ja se joudutaan korjaamaan siten, että se kestää edes jonkin verran painetta. Näyttelyssä MY-14 ei tule nimittäin olemaan renkaidensa varassa. Vihurin renkaita voidaan käyttää siirtorenkainen, mikä edellyttää kuitenkin toisen vanneparin kunnostusta.
Siivekemekanismia on muutettu ja muun muassa siivekevivun korvakkeen paikkaa on muutettu, jotta siiveke saatiin liikkumaan oikein.
Pitot-putken kiinnitus on korjattu ja se tulee saamaan myös uuden peitelevyn.
Toisen korkeusperäsimen verhous on poistettu, jotta peräsimen kierous on saatu poistettua. Samalla trimmimekanismi on korjattu ja peräsin sai oikean vastapainon, joka löytyi Vantaalta Demo-Myrskyä varten varatuista korkeusperäsimistä.
MY-14:n NACA-renkaan ylempi vaippalevy on työn alla. Sen saaminen paikoilleen edellyttää muutoksia kaasuttimen imutorveen ja konekiväärien lieskaputkiin. Sovitus valmiina olevaan vaippalevyn alaosaan vaikuttaa niin työläältä, että harkinnassa on myös vaippalevyn alaosan tekeminen uudelleen.
Kuvassa Ilmavoimamuseon entisöintiryhmässä tehtyjä puumuotteja muun muassa moottoripellityksiä varten. Rungon ja siiven sovitus on ajoitettu toukokuun alkupuoliskolle. Vielä ei ole selvillä, millä konetta nosteen sovituksen aikana. Jos sovitus onnistuu, päästään sovittamaan ja asentamaan siiven tyvipellit ja tekemään loput työt, jotka ovat tarpeen koneen saamiseksi valmiiksi julkistusta varten. Kuvat: Suomen Ilmavoimamuseo. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Ilmavoimamuseo |
Tilannepäivitystä TikkakoskeltaMaanantai 30.9.2024 - Reino Myllymäki VL Myrsky II MY-14:n runko on ollut jo jonkin aikaa maalauksessa Tikkakoskella Haklog ky:n tiloissa. Tässä muutama kuva 19.9.2024 tilanteesta.
MY-14:n siivet tulivat Puolustusvoimien kuljetuksessa Tikkakoskelle 18.9.2024. Niin siipipuoliskot kuin muutkin osat oli Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon Myrsky-ryhmä pakannut trukkilavoille. Siipipuoliskot kulkivat lavetilla, muut osat kapellityyppisellä perävaunulla. Osat purettiin 19.9.2024 aamulla trukkipiikein varustetulla kuormaajalla.
Viimeiset metrit siipipuoliskot kulkivat Suomen Ilmavoimamuseon entisöintitilaan käsivoimin.
Nyt MY-14 runko, siipi sekä pyrstön vakaajat ja peräsimet ovat Tikkakoskella Ilmavoimamuseon entisöintiryhmällä. Loppusuora alkaa ja Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon Myrsky-ryhmä siirtyy MY-5:n runkoon ja koesiipeen perustuvan "Demo-Myrskyn" rakentamisen pariin. Kuvat: Jorma Laakkonen |
|
2 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Ilmavoimamuseo |
Tilannepäivitystä TikkakoskeltaSunnuntai 26.5.2024 - Reino Myllymäki Keski-Suomeen suuntautunut reissu lauantaina 18.5.2024 mahdollisti poikkeamisen Suomen Ilmavoimamuseolla keskellä museon Ilmailun iloa -lastenpäivää.
Hiljattain valmistuneita työkohteita ovat takarungon vanerointi, pääkytkintaulu ja nyt myös imukomu, joka vierailuhetkellä oli vielä osin kesken.
Työtä tehdään NACA-renkaan, imutorven ja moottorin suojapeltien kanssa. NACA-renkaan suulla ollut ympyrän muotoon väännetty alumiiniputki on sahattu auki, jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman piirustustenmukainen. Myös konekiväärien lieskaputkien ja ilmatorven läpivientien osalta on ollut sovitustöitä.
Tiistaikerhon Myrsky-ryhmän tekemä moottorinsuojuksen alaosa odottaa sovitusta Tikkakoskella tehtävään yläosaan, joka on vielä aihioina.
Rungon oikeanpuoleinen siiven tyvipellin aihiot on tullut Antero Flanderilta työstettynä Tikkakoskella ja seuraavana vaiheena on aihioiden hitsaaminen yhteen. Tässä kohtaa on jälleen kerran ihmeteltävä Valtion Lentokonetehtaan suunnittelijoiden ajatuksenjuoksua sikäli, että Myrskyssä kriittiset muokkaukset on tehty varsin suuriin alumiinikappaleisiin, kun esimerkiksi Hawker Hurricanen siiven ja rungon tyvipellin jättöreunan muokkaus on tehty varsin pienikokoiseen kappaleeseen, mikä tuntuu järkevältä.
MY-14:n entisöinti- ja rakennustyöt ovat loppusuoralla. Julkistamista on suunniteltu elokuulle 2024, mutta tässä vaiheessa on vielä epävarmaa, riittävätkö tekijöiden työtunnit tuohon aikatauluun. Kesän jälkeen olemme viisaampia. Kuvat: Reino Myllymäki. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Ilmavoimamuseo |
MY-14:n imukomuPerjantai 24.5.2024 - Mika Rautasaari ja Reino Myllymäki Imukomuksi kutsutaan moottorin ilmanottojärjestelmän osaa, joka VL Myrskyn tapauksessa on alumiinista valettu osa. Se kiinnittyy toisesta päästään kaasuttimeen ja toisesta päästään NACA-renkaasta tulevaan ilmatorveen. Koska Myrskyn imukomu ei ollut säästynyt, sellainen oli tehtävä. Ikaalisten käsi- ja teideteollisessa oppilaitoksessa imukomu 3D-mallinnettiin piirustuksista, jonka jälkeen sulatuskelpoisesta muovista 3D-tulostettiin valumalli, johon asennettiin valu- ja kaasukanavat. Kokonaisuus valettiin kipsiin, valumalli sulatettiin pois ja sen jättämään tilaan valettiin kevytmetalliseosta. Vantaalla Tiistaikerhon Myrsky-ryhmä poisti valuaihioista valu- ja kaasukanavat ja teki muutostöitä. Imukomun siirryttyä Tikkakoskelle siitä hiottiin 3D-tulostamisesta aiheutuneita pintatekstuureja ja joitakin muotovirheitä pois.
Imuilman lämmitysluukun laakeripesät osoittautuivat pienemmiksi kuin piirustusten mukaan piti olla, joten ne sahattiin pois. Tilalle sorvattiin ja hitsattiin uudet laakeripesät. Luukkuun tehtiin piirustusten mukainen kääntövipu.
Valuosan pinnat lasikuulapuhallettiin ja maalattiin mustaksi. Valuaihion kutistuman takia imukomu jäi noin 3 mm liian matalaksi, jonka vuoksi imukomulle jyrsittiin duralumiinista vastaavan korkuinen korokerengas.
Imuilman lämpötila-anturin aukkoon asennettiin peitelevy, koska MY-14:ssä ei ollut imuilman lämpötila-anturia vaan seoksen lämpötilaanturi asennettuna. Jousikuormitettu ylipaineluukku tehtiin piirustusten mukaan alumiinista. Jousina käytettiin varastosta löytyneitä, joskin hieman alkuperäisiä löysempiä jousia.
Imukomun ja kaasuttimen väliin tuleva suojaverkko löytyi Ilmavoimamuseon varastosta. Suojaverkon molemmin puolin tuli kumitiiviste, joista toisena käytettiin alkuperäistä suojaverkossa kiinni ollutta tiivistettä, toinen tehtiin uudesta kumista.
Paikalle asennettuun imukomuun kiinnitettiin imuilman lämmitysluukun käyttötanko kiinnikkeineen sekä sammutinjärjestelmän suutin. Kuvat: Suomen Ilmavoimamuseo. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Tiistaikerho, Ilmavoimamuseo |






























