Blogi
Myrskyn siipien pohjamaalaus valmistuiLauantai 27.2.2021 - Tiistaikerholainen Myrskyn (VL Myrsky II, MY-14) siipipuoliskojen yläpintojen parin kuukauden mittaien pohjamaalaus on saatu päätökseen. Yläpintojen pohjamaalaus toteutettiin samoin kuin meneteltiin jo siipipuoliskojen alapintojen kanssa. Ensin pintoihin tulee pari kerrosta vaaleanharmaata TEMALAC AB 70 alumiinihilepohjamaalia ja sen päälle muutama kerros tummanharmaata Teknos Oy:n Futura 3 tartuntapohjamaalia. Kuva: Jouni Ripatti. Siipiparien yläpinnan vaaleanharmaan alumiinihilepohjamaalin maalauksesta kerrottiin jo edellisessä blogissa. Ennen kuin sileäksi hiotun alumiinihilemaalin päälle voitiin vetää tummanharmaata tartuntapohjamaalia, oli vielä paklattava joitain pieniä vaneripinnan epätasaisuuksia. Kuva: Jukka Köresaar. Teknos Oy:n Futura 3 RAL 7005 tartuntapohjamaali levitetiin mohairtelalla. Maalin kuivuttua todettiin, että maalipinnasta ei tullut toivotun sileää. Sinä havaittiin epätasaista ns. ”appelsiinikuoripintaa”. Niinpä maalipinta hiottiin sekä käsin että pyöröhiomakoneella sileäksi 180 karkeusasteisella hiomapaperilla. Kuvat: Jouni Ripatti. Maalipölyn poiston jälkeen siveltiin uusi Futura 3 maalikerros, mutta nyt 80 prosenttiseksi lakkabensiinillä ohennettuna. Lisäksi pehmeä mohairtela vaihdettiin kovempaan vaahtomuovitelaan. Tulos oli jo tyydyttävä, joskin joissain kohdin oli edelleen havaittavissa hieman epätasaista maalipintaa. Hionnan jälkeen Futura 3 pohjamaalipinnasta saatiin kuitenkin erittäin sileä. Kuva: Jouni Ripatti. Vaneripinnan vähäisten epätasaisuuksien seurauksena tummanharmaan tartuntapohjamaalipinnan alta paljastui hiottaessa vaaleamman harmaata alumiinihilemaalia aiheuttaen pintaan laikullisuutta. Onkin tärkeä, että nämä kaksi pohjamaalia, hile- ja tartuntapohjamaalit, ovat eri sävyisiä. Se ansiosta päällimmäistä tartuntapohjamaalia hiottaessa havaitaan, milloin vastaan tulee hile- ja tartuntapohjamaalin rajapinta. Joissain kohdissa Futura 3 pintaa pyöröhiomakoneella hiottaessa näkyviin tuli paljasta vaneripintaa, mikä ei ollut tarkoitus. Nämä kohdat paikattiin tartuntapohjamaalin kerroksella. Kuivuttuaan paikkakohdat hiottiin käsin käyttämällä ensin karkeampaa (150) INDASA Fine-hiomatyynyä ja sen jälkeen paikkauskohdat hiottiin sileiksi hienommalla (240) INDASA Super Fine-hiomatyynyillä. MY-14 siipipuoliskojen ala- ja yläpinnat on nyt saatu pohjamaalatuiksi odottamaan pintamaalausta. Siiven yläpinnasta tulee tummanvihreä mustin naamiokuvioin ja alapinnasta DN-sininen. Pintamaalausta ei tehdä Tiistaikerhossa vaan ostetaan ulkopuolisena työnä. Pääsyy on se, ettei Suomen ilmailumuseon entisöintitila ei ole riittävän pölytön eikä sovelias siipipintojen mittavaan ruiskumaalaukseen. Nyt Tiistaikerhossa voidaan jatkaa muita Myrskyn siiven rakentamisessa vielä kesken olevia kohtia. Niinpä aloitettiin asentaa siiven yläpinnan tyveen aiemmin valmiiksi leikattuja 2 mm vahvuisia, mutta vielä maalaamattomia vanerisia astuinlevyjä. Rungon ja siiven saumakohtaa suojaavat alumiiniset tyvilevyt kiinnittyvät näiden astuinlevyn sisäreunaan. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14 |
|
28.2.2021 16.10
Jouni Penttilä
Joskus oli avoimet ovet Ilmailumuseolla projektin alkuvaiheessa. Alkuun oli luento aiheesta. Sitten pääsin näkemään alkuperäisiä osia, kuten pommiripustimia, renkaita, laskusiivekkeitä yms. sinne entisöintitilaan. Lisäksi tietysti loistava kerronta aiheesta. Oli kyllä hienoa. |
Voi kuin tuota pääsisi seuraamaan paikanpäällä.