Blogi
Myrskyn vasemman siiven kääntäminen laskutelineen peitelevyjen tekemiseksiPerjantai 10.12.2021 - Tiistaikerholainen Tiistaikerhon vastuulla olevien VL Myrsky II:n (MY-14) siipien rakentamisessa on alkamassa vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen tekeminen ja paikalleen asentaminen. Oikean siiven laskuteline on peitelevynsä jo saanutkin. Telineessä kiinni olevat peitelevyt sulkevat laskutelineen aukon telineen ollessa sisään vedettynä. Vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen asentamiseksi siipi käännettiin alapuoli ylöspäin. Myrskyn siipiä tai paremminkin siipipuoliskoja on Tiistaikerhossa jo usean otteeseen käännelty työvaiheiden niin vaatiessa. Kääntämistä varten on Myrsky-projektimme vetäjä Matti Patteri tehnyt teräksestä siiven tyveen ja kärkeen kiinnitettävät nostotelineet, joiden varassa siipi voidaan nostaa ylös ja kiepauttaa ympäri. Ohje: vie hiiri kuvan päälle ja yli, saat lisää kuvia. Niinpä joulukuun 1. päivänä nuo telineet pantiin paikalleen vasempaan siipipuoliskoon. Sen jälkeen siiven tyvipuoleen vietiin varsinostin ja kärkeen pinooja. Sitä ennen siiven pintaan oli kiinnitetty tukikehikko, jonka varaan siipi kääntämisen jälkeen laskettaisiin työtason päälle. Ohje: vie hiiri kuvan päälle ja yli, saat lisää kuvia. Ohje: vie hiiri kuvan päälle ja yli, saat lisää kuvia. Siiven kärjen ja tyven nostotelineet kiinnitettiin liinoilla nostimiin ja nostimia pumppaamalla siipeä kohotettiin verkkaisesti niin korkealle työtason yläpuolelle, että siipi voitiin kääntää nostotelineissä riippuen toisin päin. Tämän jälkeen siipi laskettiin varovasti työtason päälle. Vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen tekeminen voi alkaa. Ensin vasemman siiven pyöräaukkoon asennettiin paikoilleen joustintuki takatukineen ja pyöränapoineen. Joustintuki, takatuki ja pyöränapa saavat kukin oman peitelevynsä. Tämän lisäksi pyöränapaan kiinnitettävä ja puolet pyöräkammiosta kattava peitelevy saa vastinparikseen pyöräkammion sisäreunaan kiinnitettävän luukun. Tämä luukku on jo aiemmin tehty valmiiksi kammion reunan saranoihin kiinnitettäväksi. Myrskyn laskutelineen olleessa sisään vedettynä pyöränavan peitelevy ja kammion reunan luukku sulkevat pyöräkammion. Laskutelineen peitelevyjen kokoamisen ja asentamisen aluksi tehtiin vielä laskutelineeseen ja pyöräkammioon liittyviä tarkistusmittauksia. MY-14 laskutelineen peitelevyyn tulevat osat on leikattu laserilla alumiiniohutlevystä ja ne ovat jo kromatoituja. Joustintukeen tuleva peitelevy on jo siihen kiinni niitattavia jäykisteitä vaille valmis. Sen sijaan takatukeen ja pyöränapaan kiinnitettävän peitelevyn osat odottavat kokoomistaan. Kuvat: Lassi Karivalo |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14 |