Blogi

MY-27:n pakkolaskupaikalla vierailtu

Share |

Maanantai 20.11.2017 - Reino Myllymäki


Neljättä VL Myrsky - Historia ja entisöinti -julkaisua kootessani huomasin, että eräs VL Myrsky -tuho on melkein kokonaan unohtunut koneeseen liittyvästä historiankirjoituksesta. Ja olisi unohtunutkin, ellei ilmailuharrastaja Markku Aho olisi toimittanut koneen korkeusvakaajan ja -peräsimen jäänteitä Tikkakoskelle kuultuaan entisöintiprojektin aloittamisesta.

MY-27_vakain_Jorma_Laakkonen_720x405.jpg

Räyringissä säästynyt MY-27:n korkeusvakain on suurin säilynyt alkuperäinen Myrskyn puuosa. Kuva: Jorma Laakkonen.

Kuulin jo vuonna 2014, että veteliläinen Mikko Tunkkari tietäisi Vetelin Räyrinkiin 26.1.1945 pudonneen MY-27:n asiasta. Yhteydenottoyritys ei onnistunut, mutta kolme vuotta myöhemmin googlettaessani löytyivät kelvolliset yhteystiedot ja kontakti syntyi aivan syyslomaviikon alla.

Lopulta sovin Mikko Tunkkarin kautta löytyneen Markku Ahon kanssa tapaamisesta torstaina 19.10.2017 puolen päivän tienoilla Räyringissä. Kuulin, että Mikko Tunkkari oli kirjoittanut aiheesta artikkelin Perhonjokilaakso-lehteen ja yhteydenotto sinne toi aukeaman kokoisen artikkelin pdf-tiedostona sähköpostiin melkein saman tien.

Tuosta artikkelista löytyi keskeiset tiedot MY-27:n turmasta ja myös sijainti, joka alkuperäisessä tammikuun 1945 uutisessa oli väärin.

Torstaina 19.10. ajoin sitten veljeni Riston kanssa Räyrinkiin tapaamaan Markku Ahoa. Markku oli hälyttänyt paikalle nuoremman Henrik Pulkkisen näyttämään metsästä putoamispaikan, jonka hän oli löytänyt miinaharavan avulla. Miinaharavaa käytettiin nytkin, sillä metsästä löytyneen kuopan luona laite vinkui todella tiuhaan. Muutamalla kouraisulla maasta löytyi sekä pieniä nauloja että kevytmetallin kappaleita. Ei mitään suurempaa.

MY-27_pakkolasku_Veteliin_2017-10-19_720x405.jpg

Vain vähäinen kuoppa muistuttaa asioista jotain tietävää MY-27:n pakkolaskupaikasta Kirssinkankaan alarinteessä. Kuva: Reino Myllymäki.

Olemme molemmat - vaimoni ja minä - kotoisin Keski-Pohjanmaalta ja kesäreittimme kehyskunnista Keski-Pohjanmaalle kulkee Räyringin kautta. Olin monesti miettinyt, missä MY-27:n pakkolaskupaikka mahtaisi olla. Yllätys oli, että olin ajanut muutaman sadan metrin päästä ohi kymmeniä kertoja ja kertaalleen tosi vierestä.

Markku Ahon mukaan Räyringin kylällä ei ole enää ketään, joka muistaisi nuo liki 73 vuoden takaiset tapahtumat, sillä hänkin on syntynyt vasta tapahtuman jälkeen. Silti hän muistaa isänsä maininneen jostakin osasta, että "tuo on siitä lentokoneesta". Eli vaikka MY-27:n jäännökset raahattiinkin pakkolaskun jälkeen tien varteen ja vietiin pois, kaikkea pienempää on riittänyt "matkamuistoiksi" alueen taloihin. Markun Tikkakoskelle toimittamat osat löytyivät naapuritalon navetan ylisiltä. Vaikka niitä ei MY-14:ään tulekaan, korkeusvakaajasta sahattua koepalaa käytettiin liimatutkimuksissa hyväksi.

Koko tarinan - tai ainakin melkein - voi lukea 16.12.2017 julkistettavasta VL Myrsky - Historia ja entisöinti 2018 -julkaisusta. Melkein-sana tulee siitä, että koneen ohjaajan luutnantti Niku Satomaan myöhempi kohtalo on epäselvä. Siitä tai jostain muusta asiaan liittyvästä jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä projektiin, vaikkapa tämän lomakkeen avulla.

Niku Satomaan myöhemmät vaiheet ovat selviämässä ja saadaan mukaan julkaisuun.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini