Kesän kynnyksellä Tiistaikerhon entisöintitilassa Suomen Ilmailumuseon kellarissa vieraillessani työn alla oli Myrskyn siipi ja sille oltiin tekemässä jotain omituista: siiven salaojitusta. Mistä on kyse?

Kannuspyörällinen hävittäjälentokone viettää suurimman osan ajastaan taaksepäin kallistuneena. Jotta siiven sisään tavalla tai toisella päässee vettä, sen on päästävä valumaan pois. Jos siiven alapinnan vaneri olisi liimattu tiukasti kaarien väliin kiinnitettyihin tukilistoihin, vettä jäisi jokaisen tukilistan taakse pahojaan tekemään.

Niinpä jokaisen tukilistan päähän sahataan pieni viiste. Silloin vesi pääsee tätä "salaojaa" pitkin virtaamaan kohti siiven jättöreunaa, jonne puolestaan porattiin reiät sitä varten, että vesi poistuisi niiden kautta.

Käytännössä siiven liimauksessa aikanaan käytetty Lukko-liima oli kaseiini- eli maitoproteiinipohjaista, siis orgaanista ainetta. Kuivissa halliolosuhteissakin liima menetti parissa vuodessa puolet lujuudestaan mutta ei enempää. Märkänä pidettynä liima menetti koko lujuutensa parissa viikossa.

Mitäpä muuta rintamaolosuhteissa olisi ollut tarjolla kuin märkiä olosuhteita? Jos lakat olisivat olleet pula-ajasta huolimatta kelvollisia, ne olisivat estäneet liimasaumoja kostumasta. Mutta vesi pääsi siiven sisään, vesireiät tukkiutuivat ja koko jättöreunasta tuli pahimmilaan pehmeää mössöä. Ei ihme, että useissa korjaustilauksissa raportoitiin jättöreunan aukeamisista.

Ei huolta, MY-14:n siipi liimataan kunnon liimoilla ja lakataan kunnon lakoilla...