Blogi

Lestejä pellin taivuttamisen avuksi

Share |

Tiistai 12.5.2020 - Reino Myllymäki


Ohutlevyn taivuttaminen monimutkaiseen muotoon vaatii joko muotin eli lestin tai sitten sovittamisen varsinaiseen kohteeseen. Molempia on käytetty. Esimerkiksi Vanha rouva Dakota -kirjassa on vuoden 1983 kohdalla tieto, että puuseppä Arvo Hirvonen teki puiset muotit, joilla vedettiin Valmet Oy:ssä kaksi sarjaa Messerschmitt Bf 109G -koneen siipien tyvilevyjä, joista toinen meni Englannissa lentokuntoiseksi entisöitävään "mustaan kuutoseen" ja toinen jäi odottamaan tulevaa käyttöä.

Messerschmitt_Bf_109G-2_Hendon_2015.jpg

En "Mustan kuutosen" luona RAF Museum Hendonissa käydessäni tiennyt, että koneessa on suomalaiset siiven tyvilevyt. Kuva: Reino Myllymäki.

Fokker D.XXI FR-110:ä entiöitäessä vuonna 1989 siiven tyvilevyt tuottivat vaikeuksia. Muottien tekeminen ei tuntunut mielekkäältä, joten tyvilevyt tehtiin sovittamalla. Sen sijaan esimerkiksi koneen virtaviivasuksien peltiaihiot vedettiin Valmet Oy:ssä, joten muottia on tarvittu. Vuonna 1989 FR-110:n entisöinti oli lähestymässä loppusuoraa. Silloin tuli vahvistukseksi mm. sotilasmestari Antero Flander.

Näin päästiin aasinsillalla 31 vuotta eteenpäin  MY-14:n entisöintiin ja Antero Flanderiin. Hänen taitojaan on tarvittu tässäkin projektissa muun muassa patalevyn, NACA-renkaan ja siiven tyvilevyjen valmistamisessa sekä pyrstön tyvilevyjen oikaisemisessa.

Liki puolet Myrskyn suunnitelmista on työvälinepiirustuksia. Lähes minkä tahansa osan valmistaminen alkaa jigin tai lestin valmistamisella, joita Matti Patterin johdolla on syntynyt kymmeniä. Nämä asiat tahtovat unohtua lopputuloksia ihailtaessa.

Antero_Flander_ja_Matti_Patteri_960x640.jpg

Antero Flander, Matti Patteri ja siiven tyvilevyyn liittyvä muotti. Kuva Jorma Laakkonen.

Patalevy_combo_1284x964.jpg

Patalevy muotoutuu. Kuvat: Antero Flander.

Blogi_2018-26-03-04.jpg

NACA-renkaan segmentin aihio ja muotti. Kuva: Lassi Karivalo.

NACA-renkaan kahdeksan 45 asteen segmentin muotin teki Matti Patteri Mir-materiaalista, joka on hartsilla impregnoitua lasikuulamassaa, erittäin lujaa mutta kevyttä materiaalia. Aihiot vedettiin Patricomp Oy:ssä eli käytännössä samassa paikassa kuin vuonna 1983 Mersun ja vuonna 1989 Fokkerin ohutlevyt.

Näistä aihoista leikkaamalla, muokkaamalla ja sovittamalla saatiin aikaan NACA-renkaan alaosa Tiistaikerhossa Matti Patterin johdolla. Hitsaustyön teki Teemu Lehtinen GA Telesis Engine Service Oy:stä. Yläosaan sen sijaan tarvittiin lisää muokkausta.

NACA-renkaan_lesti_960x640.jpg

NACA-renkaan yläosan muotti. Kuva: Jorma Laakkonen.

NACA-renkaan yläosan lesti tehtiin Tiistaikerhossa ja sen pohjalta yläosan muokkasi Antero Flander Flanco Oy:stä. Yläosaan liittyy myös kaksiosainen ilmakanava, joka johtaa ilmaa NACA-renkaan yläosan aukosta kaasuttimelle. Kuten arvata saattaa, näitäkään osia ei ollut, joten ne oli tehtävä.

NACA-renkaan_ilmakanavan_lesti_960x640.jpg

NACA-renkaan ilmatorven muotin on Matti Patteri tehnyt teräksestä ja messumetallista. Kuva: Jorma Laakkonen.

Nacan_ilmatorvi_1_960x640.jpg

Antero Flanderin tekemät ilmatorvet. Kuva: Jorma Laakkonen.

NACA-rengas_2_960x640.jpg

NACA-renkaan yläosan aihio. Kuva: Jorma Laakkonen.

Myös öljynjäähdytin tarvitsi ilmatorvet sekä tulo- että menopuolelle. Lestit tehtiin Tiistaikerhossa, jossa tehtiin yksinkertaisimmat kartion muotoiset ilmatorvet. Vaikeammissa tarvittiin jälleen Antero Flanderin taitoja.

Blogi_2019-23-06-07.jpg

Ilmanottotorven alumiinohutlevy "käärittiin" lestin ympärille Tiistaikerhossa. Ja viimeistelyä tarvittiin. Kuva: Lassi Karivalo.

Oljynjaahdyttimen_ilmakanava_combo_968x484.jpg

Ilmanottotorvi valmistuu Flanco Oy:ssä Rautalammilla. Kuvat: Antero Flander.

Myrskyn siiven väliset tyvilevyt eli ns. kainalolevyt ovat oma kokonaisuutensa. Niitä varten tehtiin kaksi lestiä. Etuosan lesti tehtiin Tiistaikerhossa Vantaalla ja takaosan lesti Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella.

Myrskyn_siiven_tyvilevyn_etuosan_lesti_960x640.jpg

Tyvilevyn etuosan lesti Tiistaikerhossa. Kuva: Reino Myllymäki

Tyvilevyn_etuosa_720x720.jpg

Tyvilevyn etuosa valmistuu Flanco Oy:ssä Rautalammilla. Kuva: Antero Flander.

Tyvilevyn_takaosan_muotit_720_px.jpg

Tyvilevyn takaosan lesti Tikkakoskella. Kuva: Suomen Ilmavoimamuseo.

Tällä hetkellä siiven takaosan lesti odottaa kuljetusta Tikkakoskelta Rautalammille. Tyvilevy tehdään useammasta alumiiniohutlevykappaleesta ja hitsataan yhdeksi kokonaisuudeksi.

Työ jatkuu, vaikka koronavirusepidemia on sitä nyt hidastanutkin.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14


Kommentit

12.7.2021 14.23  Maija

Kiitos tästä mielenkiintoisesta kirjoituksesta lentokoneen entisöintiin liittyen. Ohutlevyn taivuttaminen on varmasti haastavaa tässä projektissa koska kaarevia pintoja on paljon lentokoneessa. Mielenkiintoista oppia, mitä kaikkea näiden kappaleiden valmistukseen liittyy lestien valmistuksesta aina lopulliseen ohutlevyn taivutukseen lestin päälle.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini