Blogi
Potkuri- ja spinneritöitä TikkakoskellaPerjantai 17.6.2022 - Reino Myllymäki Ilmavoimamuseon entisöintiryhmä on toimittanut kuvamateriaalia ja entisöintiraportteja jo toukokuussa, mutta muut kiireet ovat estäneet kirjoittamasta. Nyt otin siihen aikaa. MY-14 sai potkurikseen VLS 8002 -potkurin numero 69, joka löytyi Hallinportti Ilmailumuseosta ja on aikanaan ollut MY-42:n keulalla. Potkurin napa purettiin, puhdistettiin, suojakäsiteltiin ja koottiin uudelleen. Potkurin lavoista poistettiin vanha lakkaus ja lavat lakattiin uudelleen. Lapoihin tehtiin ohjeiden mukainen väritys ja merkinnät. Valtion Lentokonetehtaan merkintä, jossa kultaisen kehän ympäröimällä valkoisella ympyrällä on sininen hakaristi ja sen päällä kultaiset kirjaimet "VL" tuotti päänvaivaa. Lopulta löytyi siirtokuvien tekijä ja kokonaisuus viimeisteltiin käsityönä. Hieno, eikö? Napakupin eli spinnerin kupu on alkuperäisosa, joka oli pitkään Kauhavalla perinnehuoneen vitriinissä. Kun toiminta Kauhavalla loppui, allekirjoittaneen piti noutaa se sieltä, mikä ei koskaan toteutunut, vaan kauhavalaiset toivat sen Tiistaikerhoon Vantaalle. Alkuperäisosan musta maali oli lohkeillut ja ainakin viimeinen maalikerros on maalattu sodan jälkeen, sillä spinnerin merkinnät on peitetty. Lisäksi yksi duralumiinisista jäähdytyslavoista oli korvattu teräksisellä varaosalla. Työn jäljestä päätellen spinneri on näin korjattuna ollut lentävässä koneessa. Teräksinen kun korvikeosa oli, se oli myös ruostunut. Jäähdytyslapojen kiinnitys on ollut spinnerin heikko kohta. Teräksisen ja yhden duralumiinisen lavan kiinnitys on haljennut alimmasta niitistä spinnerin tyveen. Lisäksi yksi lapa lähtenyt halkeamaan tyven puolelta. Näitä vaurioita ei ryhdytty korjaamaan. Lisäksi kuvussa oli pieniä lommoja, ja lämpöeristehuopa puuttui kokonaan. Kupu puhdistettiin ensin rasvanpoistoaineella. Sitten kuvun mustaa maalia hiottiin varovasti, jotta valkoisella maalattu teksti "VLS 8002" saatiin näkyville. Teksti jäljennettiin kalvolle ja piirustuspaperille. Sisustan lämpöeristehuovan liimapintaa puhdistettiin mekaanisesti ja lopuksi vielä Haklog Oy kävi kuivajääpuhaltamassa sen, jolloin spinneristä saatiin poistettua maali kokonaan. Spinnerin kiinnitys- ja takalevyt puuttuivat. Matti Patteri teki niitä varten vanerista painosorvausmuotit ja niiden aihiot painosorvattiin Valo Steel Mentanova Oy:ssä, viimeistely tehtiin Tiistaikerhossa Vantaalla. Takalevy maalattiin Ilmavoimamuseolla, mutta nyt huomattiin poikkeama piirustuksista, joka edellytti niittausten avaamista ja potkurinlapojen tyvien ympärille tulevien osien modifiointia. Spinnerin entisöinti on vielä kesken. Kuvat: Suomen Ilmavoimamuseo. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14 |