Blogi
VL Myrsky ja urbaanit legendatKeskiviikko 26.11.2014 - Reino Myllymäki VL Myrskyyn liittyy paljon ns. urbaaneja legendoja eli paikkaansa pitämätöntä tietoa, josta päätin nostaa esiin pari esimerkkiä. Urbaani legenda 1: Myrskyyn käytetyillä varoilla olisi pitänyt hankkia ulkomaisia hävittäjiä ennen talvisotaaEnsimmäinen esimerkki löytyy Atso Haapasen kirjasta Suomen Ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945, sivulta 90: "Tämän vuoksi aloitettiin kotimaisen hävittäjän suunnittelu, ja koneen prototyyppi tilattiin 8.6.1939" sekä hieman myöhemmin samalla sivulla: "Myrskyyn käytetyt rahat olivat menneet täysin hukkaan. Niillä varoilla olisi ehdottomasti pitänyt ostaa kunnollisia ulkomaisia hävittäjiä jo ennen talvisotaa." Atso Haapasen ajatus sisältää vakavan ajatusvirheen, jonka mukaan Myrskyyn lopulta käytetyt varat olisivat olleet käytettävissä ennen talvisotaa. 6.6.1939 Puolustusneuvosto päätti, että yksi pommikonelaivue (LLv 48) jätetään perustamatta ja sen asemesta perustetaan yksi hävittäjälaivue (LLv 28). Näin saatiin käyttöön määrärahoja, joiden arveltiin riittävän 33 hävittäjäkoneen hankintaan - 60,8 miljoonaa markkaa. Määrärahalla olisi kuitenkin saatu luultavasti vain 17 Messerschmitt-hävittäjää, jos Saksa olisi suostunut niitä myymään. Lopulta lokakuussa 1939 tilattiin 25 Fiat G.50 -hävittäjää noin 3 miljoonan markan kappalehintaan. Haapasen mainitsemana päivänä 8.6.1939 Puolustusministeriö tilasi vain VL Myrskyn suunnittelun ja varasi tähän aluksi 400 000 markkaa. Tuolla summalla olisi saatu 0,13 Fiat- tai 0,12 Messerschmitt-hävittäjää. VL Myrskyn prototyyppi tilattiin 9.9.1939 mutta työt keskeytettiin talvisodan vuoksi ja uusi tilaus tehtiin vasta 20.12.1940 - päivä sen jälkeen, kun Valtion Lentokonetehtaan Erkki Mäkinen oli jättänyt eronpyyntönsä ja tilalle oli nimitetty Reino Rissanen. Urbaani legenda 2: Myrskyn rakenteelliset ongelmat ratkaistiin ennen suursarjan tilaamistaToinen esimerkki löytyy Tampereen lentokonetehtaan historiaa 1936-2012 käsittelevästä Liitoa - kiitoa - siirtoa -kirjasta sivulta 75, jossa Panu Nykänen kirjoittaa: "Myrskyn kehitystyön loppuvaiheissa esiintyi odottamattomia ongelmia. Koneen prototyyppi MY-3 tuhoutui koelennolla Tampereen pohjoispuolella Teiskossa syöksykokeen aikana." Ja hieman myöhemmin samalla sivulla: "Myrskyn rakenteiden ongelma saatiin poistettua Pentti Laasosen ja Torsti Verkkolan yhteistyönä. Tämän jälkeen päätettiin rakentaa Myrskyn suursarja." Ensinnäkin, MY-3 ei ollut Myrskyn prototyyppi, vaan koesarjan kolmas kone. Se tuhoutui aivan oikein syöksykokeessa 19.11.1943 klo 10.20 ja koelentäjä Aarre Siltavuori sai surmansa. Oikein on myös järjestys. Filosofian maisteri Pentti Laasonen alkoi laskemaan MY-3:n tuhon jälkeen koneen siiven sekä uuden sarjatuotantoa varten suunnitellun siiven kriitillisiä nopeuksia. Hän luovutti laskelmat Ilmavoimien esikunnan sotavarustusosastolle 26.2.1944. Kirjeen lopussa on sanat: "MY-koneen korkeusohjainten kriitillisen nopeuden määrääminen on vielä kesken. Tulokset näistä tutkimuksista lähetetään myöhemmin". Perusongelma löytyi vasta 23.6.1944, kun MY-6 menetti Esko Halmeen ohjaamana toisen korkeusperäsimen puolikkaansa. Lauri Hämäläiselle kävi samoin kuusi päivää myöhemmin. Käynnistetyssä tilastollisessa tutkimuksessa päädyttiin kolmeen flutterimuotoon. Uudet vakaimet, peräsimet ja värähtelyjen mittauslaitteisto valmistuivat 8.7.1944. Täysin värinätöntä Myrskystä ei koskaan saatu. Mutta olennaista on, että suursarjan tilaus tehtiin 18.8.1942 - noin kaksi vuotta ennenkuin Myrskyn "rakenteiden ongelma" saatiin ratkaistua. Samassa osiossa sivulla 74 on myös Fokker D.XXI-hävittäjään flutter-ilmiöön liittyvää virheellistä tietoa, joka päättyy virkkeisiin: "Ongelmaan perehdyttiin ensin USA:ssa, jossa nopeiden yksitasojen kehitys oli pisimmällä. Valtion lentokonetehtaan kirjastoon päätyneet alan tutkimukset mahdollistivat muutamia vuosia myöhemmin torjuntahävittäjä Myrskyn rakennustyön". On totta, että Pentti Laasonen johti flutterin matemaattisen mallin amerikkalaisesta julkaisusta Journal of Aeronautical Siences vol 7/1940 olleesta artikkelista vuodenvaihteessa 1943-1944 mutta siinä vaiheessa suursarjan Myrskytkin olivat jo pitkällä - ensimmäiset oli jo luovutettu - joten eivät nuo tutkimukset Myrskyn rakentamista mahdollistaneet. Myrskyn flutteriongelmien poistamisessa niistä oli kyllä lähes korvaamatonta hyötyä. Kyllä noita paikkaansa pitämättömiä legendoja on enemmänkin mutta tässä pari esimerkkiä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, VL Myrsky, flutteri, aeroelastinen värähtely |
Pariisin rauhansopimus ja VL MyrskyKeskiviikko 30.7.2014 - Reino Myllymäki Olen kirjoittamassa Myrskystä artikkelia Feeniks 3/2014:ään ja huomasin asian, jota en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. VL Myrskyn historiaa koskevassa liturgiassa, jota itsekin olen ollut levittämässä, todetaan VL Myrskyn käytön loppuneen 9.5.1947 Nakkilassa tapahtuneeseen lento-onnettomuuteen, jonka seurauksena kone asetettiin lentokieltoon, joka muutaman päivän päästä julistettiin pysyväksi. Kun Pariisin rauhansopimus ratifioitiin Suomen eduskunnassa 15.9.1947, Suomi sai 60 taistelukoneen kiintiön. Sen seurauksena Curtiss-hävittäjät varastoitiin eli poistettiin käytännössä käytöstä, koska kaikille kolmelle lentorykmentille riitti 20 Messerschmitt Bf 109 -hävittäjää. Eli jos lentokieltoa ei olisi 9.5.1947 tullut, Myrskyjen taru olisi joka tapauksessa loppunut reilut neljä kuukautta myöhemmin samana vuonna. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentokone, entisöinti, konservointi, ilmailuhistoria |
It should fly!Lauantai 26.7.2014 - Reino Myllymäki Pääsin Matti Patterin ja Paavo Antilan kanssa esittelemään VL Myrsky II -entisöintiprojektia Jämi Fly In -tapahtumaan 19.-20.7.2014 Jämijärvelle. Ilmailumuseoyhdistyksen standi oli saanut hyvän paikan aivan Jämi Areenan keskeltä ja haettuamme pari pöytää lisää saimme kamamme levitettyä. Mukana oli sekä Myrskyn kunnostettuja alkuperäisosia (jalkapolkimet, siivekkeiden/laskutelineiden valintakytkin ja käsikäyttöpyörästöt, vipuja sekä siiven raudoitusosia ja toinen korkeusperäsin) sekä uusvalmistettuja osia (sivuvakaaja ja -peräsin sekä jigissä oleva toinen korkeusvakaaja). Vanhat osat vedimme kettingillä kiinni toisiinsa ja pöytään, jotta ainutlaatuiset osat eivät lähtisi kenenkään keräilijän matkaan.
Matkassa oli myös VL Myrsky -diashow, roll-upit sekä myytävää materiaalia, mm. kirjoja. Wanhat koneet -kirja myytiinkin loppuun meiltä jo ensimmäisenä päivänä. Mutta kirjojen myynti oli sivuasia. Olimme esittelemässä projektia ja edistämässä rahankeräystä. Laskimme Matin kanssa sunnuntai-iltana kotiin ajellessamme, että varovasti laskien ehkä 300 ihmistä pysähtyi juttelemaan kanssamme standillämme. Lauantai oli vilkkaampi kuin sunnuntai; osasyy tähän oli sää. Kun lauantaina satoi, ihmiset pakkaantuivat sisälle. Mutta jäi kuitenkin semmoinenkin mielikuva, että kaikkiaankin lauantaina oli paikalla enemmän väkeä kuin sunnuntaina. Me aiotaan rakentaa loputkin!Keskustelun avaus Matin rakentamia uusvalmistusosia katsomaan pysähtyneelle tapahtui huikkaamalla joko, että "me aiotaan rakentaa loputkin" tai: "siitä on hyvä aloittaa". Standin vieraita tuntui kiinnostavan, millä uusvalmistetut osat oli liimattu ja samalla tuli käytyä läpi koko lentokoneiden liimauksen historia.
Ihmiset tuntuivat sekoittavan VL Myrskyn VL Pyörremyrskyyn. Useamman kerran sain oikaista, että kysymys ei ole "Puumersusta" vaan Myrskystä ja että "Puumersussa" eli Pyörremyrskyssäkin oli metallimersun eli Messerschmittin kanssa yhteistä vain moottori ja pääase. Tieto, että kaikkiaan 51 Myrskyä rakennettiin 1941-1945 tuntui hämmästyttävän ihmisiä. VL Myrskyn historia ei näyttänyt yleisesti hyvin tunnetulta. Voi olla, että Myrskyn ongelmat ovat vähentäneet koneesta kirjoittelua ja siksi tunnettuus ei ole hyvä. Yksi kävijä totesikin Myrskyn olleen huono kone. Kymmenet muut sen sijaan sanoivat, että olemme tekemässä kulttuuritekoa ja sadat toivottivat onnea projektissa. Kuka tiesi vuonna 1942, milloin sota päättyy?Moni kysyi moottorista ja moni yllättyi kuullessaan, että Myrskyssä oli suurin piirtein sama moottori kuin DC-3:ssa eli Dakotassa. Myös moottorien alkuperä (Saksan sotasaalisvarastot Ranskassa) oli yllätys samoinkuin se, että myös ruotsalaiset ostivat samasta läjästä moottoreita J 22 -hävittäjäänsä. Sekin tuntui olevan uusi tieto, että useimmat Myrskyt - mukaan lukien nyt entisöitävänä oleva MY-14 - ehtivät jatkosotaan ja muutama myös Lapin sotaan. En unohtanut mainita, että olimme rakentamassa oikeaa Warbirdiä (ja vaikka tapahtuman teemana oli Warbirds, ei oikeita sotalintuja paikalla juuri ollut - DC-3 ja Gloster Gauntlet lähinnä, Spitfirekin on luovutettu käyttöön vasta 2.8.1945 eli sodan jälkeen). Myös Myrskyn merkityksestä oli juttua. Panin vieraita miettimään asioita ehkä vähän uudelta kantilta kysymällä, että "kuka tiesi vuonna 1942, milloin sota päättyy ja miten Suomen käy?" Kerroin myös historiantutkimuksen ongelmista; sitähän haittaa se, että me tiedämme, kuinka siinä hommassa lopulta kävi. Kun Myrskyn tuotantoa laitettiin käyntiin, kellään tuota tietoa ei ollut eikä yhtään Mersua ollut maassa eikä edes tulossa... It should fly!Kaiken kaikkiaan projekti tuli esiteltyä monipuolisesti ja projektin työmäärät - 12 000 tuntia viidessä vuodessa - hämmästytti monia. Myös sitä kysyttiin usein, että tuleeko koneesta lentävä. Kerroimme, että ei ja kerroimme myös syyt siihen: ainutlaatuiset osat, ruosteinen metallirunko ja budjetin pienuus. Silti kaksihenkinen ulkomaalaisryhmä totesi useaan kertaan painokkaasti: "It should fly!" Niinpä. Minukin mielestä sen pitäisi lentää, mutta...Kaiken kaikkiaan sekä tapahtuma että projektin osallistuminen standilla tapahtumaan oli kokonaisuutena positiivinen juttu! Mukana ollut keräyslipas numero 3 muuttui keikalla aikaisempaa painavemmaksi. Reino Myllymäki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentokone, entisöinti, konservointi, ilmailuhistoria, museo |
Lehdistötilaisuus 23.4.2014 nuorten silmin: Myrsky-hankePerjantai 6.6.2014 - Toni Seppi, Henna Savolainen, Jenna Lahdenaho Lähdimme 23.4.2014 Viestintä- ja vuorovaikutuspajalta kolmen ihmisen voimin Suomen Ilmailumuseoon dokumentoimaan VL Myrsky II -projektin lehdistötilaisuutta. Tilaisuus alkoi klo 15 ilmailumuseon auditoriossa, missä pääsimme kuvaamaan Myrsky -hankkeessa mukana olevia henkilöitä. Tilaisuus alkoi projektin kannalta keskeisten henkilöiden ja ohjelman esittelyllä. Juontajana toimi Suomen Ilmailumuseon myynti- ja markkinointipäällikkö Henri Äijälä. Alkuintron jälkeen Äijälä antoi puheenvuoron projektitiedottaja Reino Myllymäelle, joka kertoi Myrskyn historiasta.
Jukka Holkeri ja Janne Salonen allekirjoittivat Patrian ja Ilmailumuseoyhdistyksen välisen yhteistyösopimuksen. Kuva: Vantaan Viestintä- ja vuorovaikutuspaja 2014. Tilaisuuden ehkä merkittävin tapahtuma oli Ilmailumuseoyhdistyksen ja Patrian välisen yhteistyösopimuksen solmiminen. Sen allekirjoittivat Patrian markkinointijohtaja Jukka Holkeri sekä Ilmailuyhdistyksen puheenjohtaja Janne Salonen. Sopimuksen solmimisen jälkeen nuorisopalveluiden edustaja Heidi Halm ja Janne Salonen pitivät puheen sopimuksen merkityksestä nuorisotyöpajoille. Oli hieno huomata kuinka paljon tilaisuudessa painotettiin Nuorten työpanoksen merkitystä projektissa. Ohjelman lähestyessä loppuaan Myrsky-projektin vetäjä Matti Patteri esitteli vielä Myrsky -lentokoneen osia ja kertoi muun muassa siitä, kuinka hyvin pieni osa oli säilynyt sellaisenaan ja suurin osa tulisi ja valmistaa alusta alkaen perinteisiä menetelmiä kunnioittaen.
Matti Patteri esittelee Heidi Halmille puolivalmiin Myrsky-pienoismallin osaa. Kuva: Vantaan Viestintä- ja vuorovaikutuspaja 2014. Lopuksi oli yleisön vuoro esittää kysymyksiä. Yksi kysymyksistä osoitettiin Pilven Veikkojen sotalentäjäveteraanille, Johannes Brotheriukselle. Hän kertoi koskettavasti, kuinka jo sota-ajan loputtua oli saanut tehtäväkseen lentää muiden sotalentäjien kanssa Myrskyt Hollolan lentokentälle rajamuutosten seurauksena. Matkalla eräs kanssalentäjistä oli lentänyt hänen rinnallaan, yhtäkkiä nostanut kätensä viimeiseen tervehdykseen ja tämän jälkeen syöksynyt kuolemaan.
Johannes Brotherus kertoo kokemuksistaan Myrskyn ohjaimissa jatkosodan loppumisen aikoihin. Kuva: Vantaan Viestintä- ja vuorovaikutuspaja 2014. Tilaisuuden päätyttyä pääsimme vielä entisöintihalliin kuvaamaan Myrskyn ja kuulemaan vielä hieman siitä, kuinka koneen entisöinti tulee käytännössä tapahtumaan. Iltapäivästä jäi positiivisena mieleen ihmisten aito into Myrsky-projektia kohtaan. Kirjoittajat ovat Vantaan kaupungin Viestintä- ja vuorovaikutuspajan nuoria. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentokone, entisöinti, konservointi, ilmailuhistoria |
Ruotsalaiset kokivat yllätyksenPerjantai 29.11.2013 - Reino Myllymäki Sattui eilen illalla silmiin mielestäni hauska juttu, jota en malta olla jakamatta. Kuten ehkä muistatte, ruotsalaiset rakensivat FFVS J 22 -hävittäjän saman Pratt & Whitney R-1830 Twin Wasp -moottorin varaan kuin suomalaiset Myrskyn. Yleisesti on tunnettua, että ruotsalaiset kopioivat moottorin ilman lupaa ja rakensivat sitä vajaat 600 kappaletta SFA-nimisessä yrityksessä tunnuksella STWC-3G. Itse asiassa kävin juuri korjaamassa englanninkielisestä Wikipediasta virheen. Virheellisen tiedon mukaan ruotsalaiset valmistivat moottoria nimenomaan VL Myrskyä varten, mikä on tietysti huuhaata. No, kun ruotsalaiset alkoivat restauroida FFVS J 22 -hävittäjää ja irroittivat moottorin, vastaan tuli ranskankielistä tekstiä. Selvisi, että ruotsalaiset olivat käyneet ostoksilla samalla Saksan sotasaalismoottoriläjällä kuin suomalaisetkin ja ostaneet peräti 115 kpl R-1830 SC3-G -moottoria J 22 -tuotantoaan varten. Kun konetta rakennettiin prototyypit mukaan lukien kai 200 kpl, yli puolessa koneista (113:ssa) oli ainakin alunperin tuo sotasaalismoottori. Minne nuo vajaat 600 moottoria sitten menivät? No, niitä käytettiin toki J 22:n vaihtomoottoreina mutta paljon meni myös Saab 17- ja Saab 18 -pommikoneisiin. Ensimmäiset kopioidut Twin Waspit valmistuivat vasta 1943 ja ne varattiin siinä vaiheessa hävittäjiin. Suomi sai ostettua Twin Waspeja vähän suuremman läjän, 127 kpl. FFVS J 22 -restauroinnin verkkosivut löytyvät osoitteesta: http://www.j22-project.com/?page_id=544&lang=en |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, hävittäjä, moottori, VL Myrsky |




